Tätä tekstiä kirjoittaessa jäljellä on enää vain yksi yö
Aarhusissa, sillä huomenna lähdetään kotia kohti! Maanantain suullinen tentti
sujui molemmilla hyvin, joten nyt ei tarvitse stressata tenteistä moneen kuukauteen.
Tentin jälkeen tuli aika hyvä olo siitä, että kevätlukukausi on nyt tehtynä ja
vaihto-opiskelusta selvitty kunnialla. Nyt voi hyvillä mielin palata Suomeen.
Aarhusissa on nyt ollut kaksi oikein kesäistä ja lämmintä
päivää, joten vähän harmittaa että ne meni meiltä melkein kokonaan ohi
maanantain tentin ja tämänpäiväisen suursiivouksen vuoksi. Tänään ollaan
kirjaimellisesti siivottu aamusta iltaan, jotta lopputarkastuksen tekijä olisi
tyytyväinen talon kuntoon. Omien jälkien lisäksi jouduimme siivoamaan myös
kämppäkavereiden jättämät roskat ja sotkut, joten tehtävää on ollut koko
päiväksi. Talon kannalta on hyvä juttu että viimeiset asukkaat olemme juuri me,
mutta vähän on kyllä ärsyttänyt joutua hoitamaan kaikki kahdestaan. On tässä
tietysti ollut se hyvä puoli, että kuluneen viikon aikana ei ole ollut
tekemisestä puutetta, joten ei olla päästy tylsistymään...
Huomenna aamulla aiomme herätä vähän tavallista aikaisemmin,
jotta ehdimme vielä tarkistaa ettei mitään ole unohtunut ja siivota vielä viimeisetkin
roskat. Yhdentoista aikaan olisi tarkoitus suunnata kohti juna-asemaa ja
palauttaa samalla asunnon avaimet kv-asukastoimistoon. Sitten onkin edessä
neljän tunnin junamatka Kööpenhaminan lentokentälle, josta lähtee lento
Helsinkiin klo 20:30. Helsinki-Vantaalle saavumme puolenyön aikaan. Joudumme
odottelemaan Jyväskylään lähtevää bussia parin tunnin ajan. Bussi Jyväskylään
lähtee kello kahdelta yöllä, joten olemme perillä Jyväskylässä klo 5:40. Edessä
on siis pitkä päivä.
Seuraavan kerran kirjoitammekin Suomesta!
Tässä vielä tämänkertaisen tekstin lopuksi kuvia meidän huoneesta ennen loppusiivousta. Huone on ollut ihan viihtyisä, ja olemme pitäneet suurista työpöydistämme. Lisäksi huoneen sijainti on ihanteellinen, koska Tommi voi koko päivän katsella ohikulkevia autoja ja ihmisiä ikkunasta. Mette on ollut iloinen siitä, että wc/kylpyhuone sijaitsee meidän huonetta vastapäätä, vain parin askeleen päässä. On myös ollut mukavaa, että huone sijaitsee yläkerrassa, joten kaikki alakerran äänet eivät kuulu sinne niin pahasti. Harmi vain, että kellarista leijailevaa tupakansavua kerääntyy joskus yläkerrokseen. Kaiken kaikkiaan muistelemme huonetta ihan hyvällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti