torstai 3. syyskuuta 2015

Kotiutuminen

Olemme olleet Suomessa jo kaksi kuukautta, joten täytyy kai viimeinkin kirjoittaa jonkinlainen päätös blogillemme. Kesä on kulunut vauhdilla töitä tehdessä, mutta onneksi välillä on ehtinyt vähän lomaillakin. Tommi lähti heti kotiinpaluun jälkeen Saarijärvelle kotiin ja mökille saunomaan ja nauttimaan heinäkuun ainoista hellepäivistä, Mette puolestaan suuntasi viikoksi Iisalmeen. Nyt kesä on mennyt, ja viikon päästä alkavat syksyn uudet kurssit Jyväskylän yliopistossa. On mukavaa palata tuttuihin paikkoihin pitkästä aikaa ja nähdä taas opiskelukavereita.

Kohta palataan tuttuihin paikkoihin yliopistolle.
Kiitos kaikille blogimme lukijoille! On ollut mukava kuulla, että joku on jaksanut lukea juttujamme. Tässä lopuksi julkaisemme vielä meiltä molemmilta ”loppupohdinnat” vaihtoajasta ja kotiinpaluusta.

Mette:

Puoli vuotta Tanskassa vierähti uskomattoman nopeasti. Vain viikko kotiinpaluun jälkeen tuntui välillä siltä, kuin koko Tanskan-vaihto olisi ollut unta. Yllättävää oli se, että käänteinen kulttuurishokki jäi kokonaan tulematta, tai ainakaan emme huomanneet sen oireita. Olimme perillä kotona Jyväskylässä aikaisin aamulla 2. heinäkuuta. Melkein tasan viisi vuotta aikaisemmin olin palannut 18-vuotiaana Suomeen Hollanti-vaihdosta tuntien kovaa koti-ikävää Hollantiin. Viisi vuotta myöhemmin, 23-vuotiaana, tunnelma on hyvin erilainen. En ole kokenut paluun jälkeen kaipausta Tanskaan, vaikka se varsin mukava maa olikin. Välillä on tuntunut haikealta ajatella siellä tapaamiamme ihmisiä, erityisesti kavereita tanskantunneilta. Vahvemman kiintymyksen luominen Tanskaa ja Aarhusin kaupunkia kohtaan olisi luultavasti vaatinut pidempää ajanjaksoa ja syvällisempää uppoutumista tanskalaiseen elämään. Vaihtolukukausi Tanskassa oli hyvin erilainen kokemus kuin vuosi Hollannissa esimerkiksi siksi, että emme asuneet isäntäperheessä vaan kahdestaan (jos kämppäkavereita ei nyt lasketa), joten emme saaneet juurikaan kosketusta tanskalaisten ihmisten arkeen ja tapoihin. Pysyimme selkeästi ulkopuolisina, eikä tanskan kieltäkään tullut siksi opittua yhtä hyvin kuin aikoinaan hollantia.

En usko, että yhdessä vaihtoon lähtemisellä oli erityisen kielteisiä vaikutuksia sopeutumiseen, vaikka sen mahdollisuus kävi mielessä vaihtoon lähtöä suunnitellessa. Tutustuimme moniin ihmisiin, sekä tanskalaisiin että vaihtareihin, emmekä jääneet vain kotiin kahdestaan. Meillä molemmilla oli myös ”omia” kavereita. Täytyy kuitenkin myöntää, että kavereiden kanssa olisi todennäköisesti tullut vietettyä enemmän aikaa, jos olisimme olleet vaihdossa yksin. Toisaalta nyt jaamme saman vaihtokokemuksen.

Opintojen kannalta Aarhusin yliopistossa vietetty aika oli erittäin hyödyllinen. Opetus oli erittäin laadukasta ja opiskelu vaativampaa kuin Jyväskylässä. Opiskelu vei paljon aikaa, mikä rajoitti esimerkiksi matkustelumahdollisuuksia, mutta opimme Aarhusin yliopistossa valtavasti uutta. Monesti ihmisillä voi olla sellainen käsitys, että vaihdossa matkustellaan ja juhlitaan paljon, mutta meidän vaihtomme oli kyllä suurimmaksi osaksi tentteihin valmistautumista. Onneksi sää oli koko puolen vuoden ajan useimmiten melko kehno, joten ei harmittanut opiskella sisällä.

Kannattaa ehdottomasti lähteä vaihtoon, jos siihen vain on mahdollisuus. Ulkomailla opiskelun jälkeen on myös matalampi kynnys hakea töitä Suomen ulkopuolelta, jos kotimaan työtilanne näyttää huonolta tai muuten vain kiinnostaa vaihtaa maisemaa.

Tommi:

Tanskassa eläminen ei vielä ehtinyt aiheuttamaan minussa järisyttävää kulttuurishokkia, vaikka useampi asia siellä kyllä ihmetytti. Asiat, joita kaipasin eniten kotimaastani, olivat sauna ja mökkielämä. Suurin virhe mitä vaihtoon lähtiessäni tein oli se, että en pakannut pitkiä kalsareita. Tämä virhearvio saattoi kuitenkin johtua historiallisen kylmästä Tanskan keväästä. Viimeisinä päivinä olinkin täysin valmis lentämään takaisin Suomeen koettuani kolean ja tuulisen vaihtoelämyksen. Suomeen palaaminen ei kuitenkaan ollut täysin vaivatonta, sillä toisena päivänä minulle nousi korkea kuume ja maha meni pahasti sekaisin. Samanlaisia oireita oli Mette saanut jo aiemmin, ja myös brasilialainen kämppäkaverimme oli sairastunut palattuaan kotimaahansa, joten kyseessä saattoi olla bakteerikannan muutoksen laukaisema tila. Paluuajankohta oli lisäksi hieman ongelmallinen töiden saamisen suhteen. Nyt oli kuitenkin mahdollista tehdä töitä vanhemmilleni, joille oli jo kertynyt pitkä lista tehtävää aina kattojen korjaamisesta trimmaukseen. Muutenkin oli vaihteeksi mukavaa tehdä hommia, joissa sai ajatukset pois opiskelusta ja sen aiheuttamasta stressistä.

Vaihdosta jäi päällimmäisenä mieleen se, että kykenimme selviämään erilaisessa ympäristössä lähes ongelmitta ja suoriuduimme opinnoista kunnialla myös vieraalla kielellä. Yhdessä suoritetun vaihdon etuna on vertaistuki, joka on kokoajan lähellä. Etenkin suullisiin tentteihin valmistautumisessa oli erittäin hyödyllistä, että pystyi harjoittelemaan esitystä kahdestaan. Myös ruuanlaitto oli järkevämpää kahdestaan, sillä ruokaa pystyi tekemään kerralla enemmän eikä se päässyt pilaantumaan. Välillä kyllä tuntui, että olisi hyvä päästä hieman tuulettumaan, kun oli istunut monta tuntia samassa tilassa toisen kanssa. Uskon, että vaihtoon lähteminen oli hyvä päätös, sillä se kasvatti luottamusta omiin kykyihimme ja antoi valmiuksia toimia myös kansainvälisessä ympäristössä.

Junassa matkalla Aarhusista Kööpenhaminan lentokentälle. Hei hei Tanska!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti