Viime viikko meni kokonaan Applied Structural Biology -kurssin tenttiin lukiessa. Hyvä valmistautuminen kannatti, sillä tiistain tentti sujui uskomattoman hyvin: pääsimme molemmat tentistä läpi, ja arvosanaksi tuli kummallekin 10 eli toiseksi ylin arvosana! Tentti oli taas suullinen tentti, jossa oli 30 minuuttia valmistautumisaikaa ja sen jälkeen 20 minuutin keskustelu tentaattorien kanssa. Tenttitilanne tuntui paljon rennommalta kuin aiemmassa suullisessa tentissä, ja lisäksi jännitystä lievensi se, että olimme harjoitelleet tenttitilannetta etukäteen kotona. Olo oli hyvin helpottunut tentin jälkeen, sillä kurssin alussa tuntui mahdottomalta päästä tentistä läpi. Kyseisellä kurssilla huomasi selvästi, miten paljon oli oppinut kurssin aikana, sillä lähtötasomme oli nolla.
Vielä olisi jäljellä yksi tentti aivan kesäkuun lopussa, mutta pidämme nyt muutaman vapaapäivän ennen kuin aloitamme taas lukemaan. Tanskan sää on ollut tällä viikolla erikoisen hyvä, ja tiistaina oli jopa sortsikeli! Tähän mennessä ei olekaan tullut käytettyä kesävaatteita kuin pari kertaa, vaikka luultiin että Tanska olisi eteläisen sijaintinsa vuoksi lämmin maa. Toivottavasti päästään joskus sinne hiekkarannallekin ennen kuin lähdetään takaisin Suomeen.
Mette innostui lyhyellä Iisalmi-vierailullaan geokätköilystä, joten olemme käyneet etsimässä kätköjä myös täällä Aarhusissa. Jos joku ei tunne geokätköilyn ideaa, sanotaan tässä nyt lyhyesti että se on ulos ympäriinsä piilotettujen salakätköjen etsimistä kätkölle ilmoitettujen koordinaattien perusteella. Kätkö voi olla piilossa vaikka kiven alla tai magneetilla lyhtypylväässä. Kätköjen etsimistä voi harrastaa vaikka iltalenkillä älypuhelimen avulla. Kätköjen etsiminen on ollut meille hyvä syy käydä uusissa paikoissa Aarhusissa, ja kävelylenkit ovat välillä venyneet melko pitkiksi, kun aina yhden kätkön jälkeen on pitänyt käydä katsomassa vielä toinen, kolmas ja neljäskin. Sitten huomataankin, että päädyttiin kilometrien päähän kotoa ja kello on yksitoista illalla. Kauhean koukuttava harrastus! Alla joitakin kuvia kätkönetsintäretkiltämme.
 |
Mette on virallinen kartanlukija. |
 |
Erään autiolta vaikuttavan talon pihapuissa oli vauvanukkeja koristeena. Melko erikoista. |
 |
Talorivistö. |
 |
Tässä talossa on aika pienet parvekkeet. |
 |
Hieno iltavalaistus Aarhusin yliopiston insinöörikoulun seinässä. |
Torstaina 11.6. vietettiin Meten 23-vuotissyntymäpäivää. Tommi teki syntymäpäivän aamuna yllätysaamupalan: tarjottimella oli voileivän lisäksi vesimelonia, mansikoita, suklaakeksi ja iso lasi kaakaota. Aamupalan jälkeen kävimme Aarhusin keskustassa ostamassa suklaamoussekakun tarjottavaksi talon asukkaille. Syntymäpäivän viettoon Tanskassa kuuluu olennaisesti Tanskan lippu, joten koristelimme kakun pienillä lipuilla. Iltapäivän kakkukahvien jälkeen lähdimme tanskantunnille, jossa päästiin syömään kakkua jo toisen kerran saman päivän aikana, koska yksi kurssilaisista toi tunnille itse leipomaansa drømmekagea. Tiesimme kakkutarjoilusta etukäteen, joten päätimme hoitaa juomapuolen tuomalla tunnille kokispullon. Tanskantunnilta kotiin palattuamme leivoimme illalla mokkapalaa perjantaina järjestettäviä synttärijuhlia varten.
 |
Aamupala. |
 |
Raidallinen mokkapala. |
Varsinaiset synttärijuhlat järjestettiin perjantai-iltapäivänä kokoontumalla piknikille Yliopistonpuistoon. Sää oli erinomainen: lämpöä oli noin 23 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Juhlat olivat erittäin mukavat, ja pääsimme myös pelaamaan frisbeetä nurmikolla. Juhlissa oli kansainvälinen tunnelma, sillä juhlavieraita oli yhdeksästä eri maasta. Edustettuina olivat Suomen lisäksi Tanska, Itävalta, Slovakia, Espanja, Meksiko, Brasilia, Venezuela ja Indonesia. Kiitos kaikille juhlavieraille mahtavasta iltapäivästä! If somebody of the guests read this far, thank you for the great birthday party!!
 |
Mette ja lahjaksi saatu peritanskalainen vieteriukko. |
 |
Tanskassa oli kerrankin hyvä sää. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti