torstai 5. maaliskuuta 2015

James Bond ja turistit

Yliopiston ja tanskantuntien kanssa on pitänyt niin kiirettä, että ei olla ehditty kirjoittamaan blogia. Tämän jakson kurssit yliopistossa alkavat olla loppusuoralla, sillä ensi viikolla pidetään viimeiset luennot. Meten ryhmän kasvitutkimus on perjantaina tapahtuvaa viimeistä juurinystyrälaskentaa vaille valmis. Tommin ryhmän ebolatulokset näyttävät kurssin ohjaajan mukaan lupaavilta verrattuna muihin virusryhmiin. Tutkimuksista pitäisi vain vielä kirjoittaa työselostus puolentoista viikon kuluessa, ja teoriakurssin tentti on joko maaliskuun lopussa tai huhtikuun puolessavälissä.

Jos saa vähän kritisoida täkäläistä yliopistoa, täytyy sanoa että tenttien ajankohdan epävarmuus aiheuttaa melkoista turhautumista. Tentin ajankohtaa ei tiedetä kurssin alkaessa, vaan se ilmoitetaan vasta kurssin loppupuolella. Tentin ajankohdan epävarmuus aiheuttaa sen, että esimerkiksi pääsiäisloman suunnittelu on ollut mahdotonta, koska tentti voi olla milloin vain joko ennen pääsiäislomaa tai sen jälkeen. Me ollaan suunniteltu pääsiäisloman viettoa Hollannissa, mutta lentoja tai majoitusta ei uskalla varata ennen kuin tiedetään tarkka tenttipäivä. Vasta tällä viikolla saatiin kuulla viisi mahdollista tenttipäivää, joista sitten valittiin kaksi mieluisinta. Ensi viikolla toivottavasti saadaan kuulla, onko tentti nyt sitten maaliskuussa vai huhtikuussa. Mahdollisia tenttipäiviä on useampi, koska tentti on suullinen, eikä kaikkia kurssilaisia siis ehditä tentata samana päivänä. Epätietoisuus tenttien ajankohdasta ei käy pelkästään meidän vaan myös tanskalaisten opiskelijoiden hermoille. Kuulemma asiasta on annettu yliopistolle palautetta useaan kertaan, mutta mitään ei tapahdu. Sama ongelma on ilmeisesti kaikissa tiedekunnissa, sillä muutkin tuntemamme vaihtarit ovat kovin ärsyyntyneitä asiasta. Täytyy siis vain sopeutua vallitsevaan tilanteeseen. Harmittaa vain, jos joudutaan maksamaan lentolipuista paljon sen takia, että ei pystytty varaamaan niitä aikaisemmin.

Pyöräparkki keskustassa.
Pieni koira vahtii vaateliikkeen ovella.
Viime lauantaina tutustuimme brasilialaiseen ruokaan ja kulttuuriin, kun lähdimme brasilialaisen kämppäkaverimme ja tyttöystävänsä kutsumina Brasilia-iltaan erääseen ravintolaan Aarhusin keskustassa. Juhla oli Aarhusissa asuvien brasilialaisten järjestämä, ja eräs brasilialaistaustainen rouva oli tehnyt juhlan ruuat itse. Tarjolla oli ruokaa nimeltä ”muqueca de camarāo”, joka oli kalaa katkarapukastikkeessa, ja annos sisälsi myös riisiä ja ”pirāo”-nimistä, ilmeisesti ainakin tomaattia sisältävää muusia. Ruoka maksoi 120 DKK per henkilö, ja hintaan kuului myös pieni brasilialainen jälkiruoka. Pääruoka oli oikein hyvää, mutta jälkiruoka oli melko erikoinen: juustonpala, jonka päällä oli jostakin hedelmästä tehtyä marmeladintapaista, ja lisäksi lusikallinen maustamatonta jugurttia. Aterian hinta oli melko korkea pääruuan ja jälkiruuan annoskokoon suhteutettuna, mutta ruoka oli hyvää ja ilta mukava kokemus. Kaikki paikalla olleet ihmiset meitä lukuun ottamatta olivat keskenään joko perheenjäseniä tai tuttuja ja puhuivat portugalia, mutta myös meidät otettiin hyvin mukaan, joten ei tullut ollenkaan ulkopuolinen olo.

Hurja naama kapealla kujalla.
Tiistaina opiskelijatalolla järjestettiin jälleen vaihto-opiskelijoille iltapuuhaa, teemana James Bond. Metteä ilta kiinnosti erityisen paljon, koska hän oli pakannut mukaan mustan juhlamekon, jota hän oli päässyt käyttämään James Bond -sitseillä Jyväskylässä yli kaksi vuotta sitten. Toinen hyvä syy lähteä oli halpa kuohuviini. Juhlissa päästiin pelaamaan myös blackjackiä josta Mette voitti pääpalkinnon eli ilmaisen kuohuviinilasillisen. Voitto oli kyllä isolta osin Tommin neuvojen ansiota.

James Bond -teemainen edustuskuva.

Maanantaina Aarhusiin saapui tuttuja. Tommin äiti ja isosisko tulivat lyhyelle lomalle ja tarkistamaan, miten täällä eletään. Vierailun ajankohta oli hieman hankala, sillä keskellä viikkoa, etenkin tiistaina ja torstaina, päivät yliopistolla ja kielikeskuksessa saattavat olla hyvin pitkiä (9-19). Onneksi ehdimme näkemään vieraat kahdesti ja esittelemään kaupunkia, yliopistoa ja asuinpaikkaamme. Peurapuisto vain jäi näkemättä sateen vuoksi. Sää olikin tällä viikolla hyvin tyypillinen: sadetta, tuulta ja kylmää. Innolla odotamme lämpötilan nousemista ja kesäaktiviteetteja. Metteä pyydettiinkin jo James Bond -illassa liittymään italialaisten vaihtareiden ultimate frisbee -joukkueeseen. Mette tosin toivoo että se oli vain vitsi, koska hänen frisbeetaitonsa ovat olemattomat.

Turistit ja matkaopas.

4 kommenttia:

  1. voi hollanti, hollanti :) tutuissa paikoissa olisi tarkoitus olla vai mitenkä? ihana pyöräparkki.

    VastaaPoista
  2. Joo, samat vanhat paikat ja ihmiset käydään katsomassa. :) Mehän voidaan soittaa silloin skype-puhelu niin pääset kertomaan terveiset sinne ihan itse. :D Tuota pyöräparkkia ei ole suunniteltu ainakaan pienikokoisia ihmisiä ajatellen, sillä en olisi mitenkään saanut nostettua pyörää ylätasolle omin avuin. - Mette

    VastaaPoista
  3. joo, hei voisi vaikka soitellakin :) voisitkohan sinä myös tuoda minulle yhden paketillisen tummavalkosuklaa hagelslagia (meniköhän kirjoitusasu oikein?) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein meni hagelslag. :D Pitääpä muistaa ostaa paketti sinullekin. - Mette

      Poista