lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kansainvälisillä nyyttärikesteillä

Viikko sitten lauantaina 7.3. osallistuimme yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan vaihto-opiskelijoiden nyyttärikesteille. Osallistujien täytyi tuoda nyyttäreille jokin ruoka omasta kotimaasta. Heräsimme siis lauantaiaamuna tavallista aikaisemmin, jotta ehdimme pyöräyttää suomalaisen mustikkapiirakan nyyttäreillä tarjoiltavaksi. Lisäksi otimme mukaan kolme pientä rasiallista mämmiä, jotka Tommin äiti ja sisko olivat tuoneet meille Suomesta. Nyyttärit järjestettiin satamaan viime vuonna valmistuneessa, upouudessa Navitas-rakennuksessa, jossa opiskelevat Aarhusin yliopiston insinööriopiskelijat. Rakennuksen pääaulan koko oli vaikuttava, joten jäimme sitä hetkeksi töllistelemään ja ottamaan valokuvia. Koska rakennuksessa ei ollut lauantaina mitään muuta toimintaa ruokalassa järjestettävien nyyttärikestien lisäksi, rakennus oli täysin autio. Rakennuksen valtava koko ja tilojen avaruus yhdistettynä ihmisten täydelliseen puuttumiseen oli erikoinen kokemus.
Navitas-rakennuksessa on teräviä kulmia. Kuulemma viime talvena myrsky pudotti kuvassa pääovien yläpuolella olevan katon alas. Onneksi kukaan ei jäänyt alle.
Aulassa riittää tilaa.
Erikoinen portaikko.
Rakennuksen etuoven avaamaan tullut vaihtari johdatti meidät ruokalaan, jossa olikin jo paikalla muutama vaihtari. Tapahtuman oli määrä alkaa klo 13, mutta tapahtuman järjestäjät, tanskalaiset mentorit, ilmestyivät paikalle vasta kahden aikoihin ja toivat mukanaan ruokailuvälineet. Järjestäjät hoitivat myös juomapuolen, ja tarjolla oli olutta ja limsaa yllin kyllin. Ihmisiä nyyttäreillä oli noin 40. Ruuat koottiin suureksi buffetpöydäksi, ja kaikki kirjoittivat ruokien viereen laput, joissa kerrottiin ruuan nimi ja kotimaa. Tarjolla oli valtavasti ruokaa joka puolelta maailmaa, ja vaikka otimme vain pikkuruisen annoksen kutakin ruokaa, maha tuli aivan täyteen. Olimme tehneet muffinsivuokiin valmiiksi pienet annokset mämmiä ja vaniljakastiketta, jotta kaikille kiinnostuneille riittäisi maistiaiset. Mämmi herättikin paljon kiinnostusta, ja yleisimmät kysymykset olivat "Mitä se on?", "Onko se suklaata?" ja "Onko se makeaa?" Ihmisten reaktiot mämmiin vaihtelivat, mutta yllättäen aika moni tykkäsi. Mustikkapiirakka oli suositumpi ja loppui nopeasti, mutta mämmimaistiaisiakin meni kaikki parikymmentä kappaletta. Tommi tykkäsi eniten itävaltalaisesta jälkiruuasta nimeltä "keiserschmarrn", joka oli lettutaikinasta tehty, rusinoita sisältävä sekasotku. Oikein hyvää! Meten suosikkeja olivat italialainen pastasalaatti ja lämmin pastaruoka, joka sisälsi mm. kinkkua ja mozzarellajuustoa. Erikseen täytyy vielä mainita hyvänmakuiset turkkilaiset kuskusruuat, joita oli tarjolla jopa kolmekin erilaista. Jälkiruuista Metelle mieleen jäivät parhaiten norjalainen verdens beste eli maailman paras kakku ja Belgian flaaminkielisten vaihtareiden valmistama rijstpap eli riisivanukas fariinisokerin kanssa. Norjalaista kakkua oli tullut maistettua vuosi sitten AFS Jyväskylän tapaamisessa, joten oli mukavaa päästä maistamaan sitä uudestaan.  Kakku on ehdottomasti ansainnut nimensä.

Mustikkapiirakka Kotiruoka-kirjan ohjeen mukaan.
Meidän mustikkapiirakka ja mämmit esillä.
Ruokatilanne alussa...
... ja ruokatilanne lopussa.
Tämän viikon torstaina Mette kävi tutustumassa AFS-vaihto-oppilasjärjestön Aarhusin paikallisyhdistykseen. Tapaaminen oli oikein mukava, ja oli mielenkiintoista kuunnella miten AFS toimii Tanskassa. AFS-ihmisten kanssa on aina mukavaa, ja tapaamisessa tuli todella kotoinen olo. Vaihto-oppilasjärjestössä toimimisessa onkin se erinomainen puoli, että kavereita on ympäri maailmaa. Lisäksi kansainvälisyydestä kiinnostuneilla ihmisillä on usein melko samankaltainen ajatusmaailma, joten on helppo tutustua ja ystävystyä. Täkäläinen AFS tapaa joka toinen viikko, joten kevään aikana ehtii osallistua toimintaan vielä monta kertaa.

Ensimmäisen jakson kurssit ovat ihan melkein lopussa, ja tällä viikolla oli viimeiset luennot ja tehtävät. Maanantaina pitäisi palauttaa työselostukset kasvi- ja virustutkimuksista. Meten raportti on jo valmis, ja Tommillakin on enää vähän kirjoittamista. Seuraavaksi pitääkin ryhtyä lukemaan tenttiin, joka on tiistaina 24.3. Koska ensi viikolla ei ole mitään ohjelmaa yliopistolla, voidaan lukea vaikka koko viikko. Ensi viikon lauantaina tosin menemme opiskelijatalon järjestämälle päiväretkelle Ribeen, joka on Tanskan vanhin kaupunki. Matka maksaa noin 60 euroa per nenä, ja retkeä on kehuttu kovasti. Lähiaikoina on ohjelmassa enemmänkin matkustelua, sillä ostimme eilen myös junaliput Hampuriin torstaille 26.3.! Hampurissa vietetään kaksi päivää, jonka jälkeen jatketaan sunnuntaina junalla Hollantiin kolmeksi päiväksi Meten host-perheen luo. Sen jälkeen aikomus olisi vielä käydä ainakin katsomassa tulppaanipeltoja, ja lentää lopulta Amsterdamista Kööpenhaminaan ja tulla junalla tai bussilla takaisin Aarhusiin. Meillä alkaa seuraavat kurssit vasta 9.4., joten matkusteluun on hyvin aikaa. Tanskassa alkaa olla keväinen sää, ja tällä viikolla aurinko paistoi lämpimästi melkein koko viikon. Vasta tänään on ollut pilvisempää.

Perjantaina 13. päivä oli muuten hilkulla ettei myöhästytty kurssin viimeiseltä luennolta: Tommin pyörästä puhkesi taas rengas, tällä kertaa edestä. Onneksi ehdittiin luennolle ajoissa kävellenkin. Täällä luennolle ei voi hiipiä yhtä huomaamattomasti kuin Jyväskylässä, sillä ovi on usein luokan etuosassa eikä takana. Yleensä ihmiset ovat täällä ajoissa paikalla, mutta samalla kurssilla on pari tyyppiä, jotka tulevat joka kerta 10 minuuttia myöhässä, mitä muut opiskelijat paheksuvat. Me ei onneksi olla myöhästytty vielä kertaakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti