Lähdimme sunnuntaiaamuna 29.3. junalla Hampurista kohti Hollantia, jossa menimme ensimmäiseksi käymään Meten hollantilaisten host-vanhempien luona Wildervankissa lähellä Hollannin ja Saksan rajaa. Mette oli hyvin innoissaan päästessään taas Hollantiin. Meten viime vierailusta oli kulunut vasta vajaat kaksi vuotta, ja tämä oli kolmas kerta Hollannissa sen jälkeen, kun vaihto-oppilasvuosi päättyi melkein viisi vuotta sitten. Tommi puolestaan oli Hollannissa ensimmäistä kertaa. Mette tunsi olonsa heti kotoisaksi, ja Meten mielestä oli mukavaa olla taas tutussa ympäristössä, puhua ja kuulla hollantia pitkästä aikaa ja syödä aamupalalla suklaarakeita (= hagelslag) leivän päällä. Koska sunnuntai oli hyvin sateinen, vietimme päivän sisätiloissa. Illalla pelasimme hollantilaista peliä nimeltä "sjoelen", jossa täytyy liu'uttaa puisia kiekkoja pelilaudan päässä olevaan neljään maaliin.
Maanantaina lähdimme kahdestaan pyöräilemään kierroksen Veendamissa, eli kaupungissa johon Wildervank kuuluu ja jossa Meten entinen koulu sijaitsee. Pyöräilimme Meten vanhaa koulureittiä kolmen kilometrin päähän keskustaan. Sää oli varsin vaihteleva: välillä paistoi aurinko, ja välillä tuli sadekuuroja. Söimme keskustassa lounaan ja joimme kahvit tompoes-leivoksen kera. Lähdimme sitten kaupan kautta takaisin kotiin. Mette osti kaupasta lähes kaksi kiloa suklaarakeita Tanskaan ja Suomeen vietäväksi.
 |
Keskustan kevätkukat. |
Alapuolella tompoes-leivos Wikipedian kuvassa...
...ja tässä meidän oma esimerkki siitä, että leivosta ei ole mahdollista syödä siististi. Jostakin syystä Tommi halusi ottaa kuvan vasta siinä vaiheessa, kun leivos oli jo puoliksi syöty.
 |
Räjähtänyt tompoes-leivos. |
Tiistaina päätimme tehdä päiväretken Groningeniin siitä huolimatta, että ulkona oli melko myrskyinen ilma. Vesisade tuli vaakatasossa ja vastatuuleen kävellessä oli rankkaa päästä ollenkaan eteenpäin. Tietysti sade laantui heti kun pääsimme bussipysäkille. Bussin kyydissä vähän hirvitti pysyisikö bussi varmasti tiellä, sillä tuuli oli edelleen hyvin kova ja heilutti bussia. Pääsimme onneksi ehjinä perille, ja suuntasimme ensimmäisenä syömään lounasta. Ruuan jälkeen suuntasimme kahville Groninger Museum -taidemuseoon. Koska meillä oli kahvinkin jälkeen vielä hyvin aikaa, päätimme käydä kierroksella museossa. Meten host-äiti työskentelee kyseisessä museossa ja oli sinäkin päivänä valmistelemassa uutta näyttelyä, joten ajattelimme että ehkä näkisimme jostakin ovenraosta, miten valmistelut edistyvä tai ainakin sen, minne päin museota näyttely kootaan. Sattuikin niin, että Meten host-äiti kävelikin vastaan eräällä käytävällä, ja pääsimme hänen mukanaan katsomaan tulevan näyttelyn paikkaa muutenkin kuin kurkkimalla pääsy kielletty -kyltin takaa.
 |
Groninger Museum ulkoapäin. Keskellä museon "kultainen torni". |
 |
Museon kahvilan lamput ja tuolit olivat kuin muovailuvahasta tehtyjä. |
 |
H.N. Werkman -näyttelyn valmistelut olivat vielä kesken. Nyt näyttely on avattu, joten kannattaa käydä, jos liikkuu Groningenin suunnalla. |
Museokierroksen jälkeen kävimme vielä kiertelemässä kaupoissa ja ottamassa kuvia kaupungista.
 |
Vismarkt eli kalatori. |
 |
Grote Markt ja Martinitoren-kirkontorni. |
 |
Kaupungintalo |
 |
Groningenin keskustaa uudistetaan, ja kuvan vasemmassa reunassa näkyvien nostokurkien luo on tulossa uusi, hyvin erikoisen näköinen rakennus, jonka pienoismalli oli esillä Groningenin turisti-infossa. |
Lähdimme iltapäivällä bussilla takaisin Wildervankiin. Kotimatkalla bussipysäkiltä huomasimme, että myrskytuuli oli kaatanut puun keskelle pyörätietä, jota pitkin olimme aamupäivän myrskyssä kävelleet bussipysäkille. Onneksi ei oltu silloin kohdalla.
 |
Tuuli alkoi jo hieman kyllästyttää. |
 |
Tommi on niin vahva, että repii puut maasta paljain käsin. |
Tiistai-ilta oli viimeinen ilta Wildervankissa, sillä seuravana aamuna jatkoimme matkaa kohti Hollannin länsirannikkoa.
 |
Sohvalla Teuntje-kissan kaverina. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti