Taloon saatiin tällä viikolla taas uusia asukkaita: liiketaloutta ja markkinointia opiskeleva tyttö Kaliforniasta ja antropologiaa opiskeleva tyttö Saksasta. Kaikki huoneet ovat nyt asuttuja, eli yhteensä tällä asustaa kuusi vaihtaria. Sukupuolijakauma: kolme naista ja kolme miestä. Talon asukkaiden keskuudessa vallitsee erittäin hyvä yhteishenki, joten meillä on käynyt kämppäkavereiden suhteen hurjan hyvä tuuri. Näiden ihmisten kanssa asuu mielellään samassa talossa.
Ollaan monet illat juteltu ja naurettu eri kulttuurien eroavaisuuksille ja luultavasti alamme kaikki olla samalla aallonpituudella. Ilmapiiri on talossa erittäin kansainvälinen ja esimerkiksi hinnoista puhuttaesa käytössä saattaa olla jopa 5 eri valuuttaa. Uusimpien kämppisten kanssa tulikin jo sovittua, että esimerkiksi imurin ja puhdistusaineiden korvaaminen suoritettaisiin mieluummin hankkimalla muita tarpeellisia tavaroita kuin antamalla jokaiselle kruunuja. Kokoontumisten pitämistä vaikeuttaa yhteisien tilojen ahtaus, joten tulevaisuudessa järjestettävät peli-illat pidetäänkin esimerkiksi meidän huoneessa. Vielä emme ole järjestäneet yhteistä tekemistä muuta kuin tämänpäiväisen lumiukon tekemisen. Oli erikoista ajatella, että brasilialainen vaihtari ei ollut koskaan aiemmin nähnyt lunta ja pääsisi tänään rakentamaan lumiukon. Sää Tanskassa näyttäisi etenevän väärään suuntaan, sillä tullessamme täällä oli yli 10 astetta lämmintä ja viimepäivinä on puolestaan ollut -2 ja lunta satoi lähes 10 senttiä. Vaikka lämpötila ei olekaan verrattavissa Suomen kylmyyteen, tekee tuuli ja kosteus viileydestä läpäisevämpää. Onneksi talo on saatu pysymään sopivan lämpimänä säätämällä pattereita isommalle.
![]() |
Talon miehet nostamassa lumiukon keskiosaa. |
![]() |
Porkkananenä, banaanisuu, silminä polkupyörän takavalot. |
![]() |
Takapihan kauhistus. |
Intropäivään kuului myös kiertely kampusalueella. Tommin silmään pisti metallinen laatikko, jollaisia löytyy rakennuksien läheisyydestä Tanskassa. Kyseessä on hiirille ja muille jyrsijöille tehty ansa, joka täytyy löytyä talon ulkopuolelta rakennuslain perusteella. Tällaisia kiinteitä pyydyksiä ei ilmeisesti ole ainakaan Suomessa yleisesti käytössä?
Kampuskierroksen jälkeen kokoonnuttiin takaisin kemianlaitokselle pelaamaan pokeria. Pokeripöydissä oli helppo tutustua muihin vaihtareihin. Pokeriturnauksen paras pelaaja sai palkinnoksi ison viskipullon, toiseksi tullut taskumatin. Tanskassa onkin mielenkiintoinen juomiskulttuuri: joka perjantai yliopistolla pistetään pystyyn perjantaibaareja, joissa opiskelijat voivat juoda olutta toistensa ja yliopiston opettajien kanssa. Joissakin laitoksissa on jopa tapana, että opettajat tarjoavat opiskelijoille olutta tentin jälkeen. Oli hieman erikoista nähdä kampuskierroksen aikana, kuinka matematiikan opiskelijat joivat olutta matematiikan laitoksen perjantaibaarissa, vaikka kello oli vasta yksi iltapäivällä. Perjantaibaarit aukeavat kuulemma heti puoliltapäivin.
Vaihtarit pääsivät tutustumaan perjantaibaarikulttuuriin heti pokeriturnauksen jälkeen, kun lähdimme koko joukolla Opiskelijatalon (Studenterhus) perjantaibaariin. Siellä oli oikein mukava tunnelma, ja pitkän pöydän ääressä käytiin hyviä keskusteluja muiden vaihtareiden kanssa. Suomessa ei ole tullut lähdettyä baariin viiden aikaan iltapäivällä, mutta Tanskassa perjantain ensimmäiset oluet korkataankin jo heti puolenpäivän jälkeen. Meten mentori kertoi, että perjantaibaarin jälkeen käydään yleensä syömässä jotakin, ja sitten jatketaan keskustan baareihin loppuillaksi. Päätimme tällä kertaa jättää jatkot väliin, koska Tommi oli ollut edellisen päivän kuumeessa ja Metelläkin oli vielä hyvin flunssainen olo. Flunssaoireet alkoivat molemmilla viime tiistaina, jolloin oli tarkoitus mennä Aarhusin taidemuseoon Tommin mentorin kanssa. Vierailu taidemuseoon kuitenkin peruuntui, koska Tommin mentori oli flunssassa. Toivottavasti koko vaihtolukukausi ei mene sairastaesssa joka toinen viikko.
Aarhusissa liikkuminen helpottui huomattavasti tiistaina, kun saimme käyttöömme polkupyörät. Ostimme pyörät käytettyinä 600 kr eli noin 80 euron kappalehintaan. Löysimme pyörät Meten mentorin avustuksella nettisivulta, jolle ihmiset kirjoittavat myynti-ilmoituksia käytetyistä tavaroista. Samalla myyjällä oli kätevästi myynnissä kaksi meille sopivaa pyörää, ja pyörät olivat varsin hyväkuntoisia. Menimme ostamaan pyörät tiistai-iltana bussilla noin 10 km päähän Aarhusin keskustasta. Meten mentori oli mukana pyöräostoksilla, koska hän asui sattumalta ihan lähistöllä. Pyörien oston jälkeen kävimme ostamassa kaupasta uusiin pyöriimme mm. etu- ja takavalot. Valojen kiinnittämisen jälkeen ajoimme polkupyörillämme kotiin. Kello oli noin yhdeksän illalla, eikä matkan varrella nähty kuin muutama muu pyöräilijä. Pyörien hankinnan jälkeen ei ole tarvinnut enää kävellä tai kulkea bussilla. Yliopistolle mennessä ei tarvitse polkea ollenkaan, sillä koko matka on loivaa alamäkeä. Riittää että työntää pyörän liikkeelle kotipihasta lähtiessä, ja sen jälkeen tarvitseekin vain jarruttaa välillä. Koulumatka ei ole vielä koskaan ollut näin vaivaton!
Ensi viikolla alkavat kevätpuolen ensimmäisen jakson kurssit, joten alkaa vähän jännittää miten opinnot lähtevät sujumaan. :)
jopa on teillä hilpeän näköinen lumiukko :)
VastaaPoista