maanantai 19. tammikuuta 2015

Den Gamle By

Viime perjantaina kävimme kahdestaan kiertelemässä Den Gamle By -ulkoilmamuseossa. Ulkoilmamuseo koostuu vanhoista taloista, jotka esittelevät tanskalaista elämää 1700-luvulta 1970-luvulle saakka. Den Gamle By sijaitsee Aarhusin ydinkeskustan vieressä noin 4 kilometrin päässä meidän talolta. Ulkoilmamuseon naapurina on suuri kasvihuone ja kasvitieteellinen puutarha, jonne kannattaa mennä joskus keväällä tai kesällä. Nyt tammikuussa puutarhassa ei näyttänyt kasvavan juuri mitään, kun kävelimme sen ohi matkalla museoon.

Tommi ja tuulimylly.
Kasvihuone.

Den Gamle By sijaitsee hyvin pienellä alueella, mutta ulkoilmamuseossa riitti silti nähtävää useaksi tunniksi. Perjantain sää oli hyvin ailahteleva: välillä satoi vettä ja välillä paistoi aurinko hetken aikaa. Huonon sään ja vuodenajan ansiosta museossa oli erittäin vähän vierailijoita, joten ei todellakaan tarvinnut kävellä väentungoksessa. Välillä tuntui kuin olisimme olleet paikan ainoat ihmiset museon työntekijöitä lukuunottamatta. Tunnelma on varmasti täysin erilainen kesällä, jolloin museon kaduilla kävelee entisajan vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä, jotka esittävät erilaisia kylän asukkaita. Keväällä aukeavat myös museon monet vanhanajan pikkupuodit. Täytyy siis käydä Den Gamle Byssä toisen kerran joskus myöhemmin. Vuoden hiljaisimpaan aikaan vierailussa oli kuitenkin se hyvä puoli, että museoon sai tutustua omassa rauhassa ja omaan tahtiin. Lisäksi sisäänpääsyn hinta oli alimmillaan. ;)











Kartanon barokkiportaat.


Osa kattomaalauksesta kartanon juhlasalin katossa.





Tässä kelpaisi nukkua.

Vihaisia hanhia, jotka kannatti kiertää vähän kauempaa.
Museossa oli esillä entisajan muotia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti